Kirjoittaja Tuula Solmela

Jäähyväistilaisuus – Kirkkoon kuulumattoman vainajan hautajaiset

Katso tästä linkki valmiiseen palvelupakettiin:

Jäähyväistilaisuus kappelilla

Suomalaisista vajaat 63 prosenttia kuului viime vuoden lopussa evankelis-luterilaiseen kirkkoon.

On myös ihmisiä, jotka eivät ole vakaumuksensa tai muun syyn vuoksi kuuluneet kirkkoon tai ovat eronneet kirkosta.

Jäähyväistilaisuus Helsingissä ja Vantaalla
Jäähyväistilaisuus käsittää jäähyväistilaisuuden kappelissa ja sen jälkeisen muistotilaisuuden.

Evankelis-luterilaiselle kirkolle on hautaustoimilaissa määrätty velvollisuus ylläpitää yleisiä hautausmaita. Siihen se saa rahoitusta valtiolta. Kirkolla ei silti ole velvollisuutta antaa kappelia uskonnottoman jäähyväistilaisuuteen. Helsingin ja Vantaan seurakunnat edustavat sallivaa linjaa ja luovuttavat kappeleitaan myös kirkkoon kuulumattomien käyttöön.

Jäähyväistilaisuus voidaan siis pitää Helsingissä ja Vantaalla hautausmaan kappelissa.  Jäähyväistilaisuus voidaan pitää myös yksityisessä Krematoriosäätiön kappelissa Helsingin Hietaniemessä.

Seurakuntien kappeleissa jäähyväistilaisuuksia voidaan pitää tiistaista lauantaihin. Seurakunta veloittaa erillisen kappelimaksun uskonnottaman vainajan tilaisuudesta. Seurakuntien tilat muistotilaisuuksiin ovat myös maksullisia kirkkoon kuulumattomille.

Krematoriosäätiöllä on yksi toiminnassa oleva kappeli, joissa jäähyväistilaisuus voidaan pitää arkipäivisin ja lauantaina.

Jäähyväistilaisuus Espoossa
Espoon evankelis-luterilaiset seurakunnat eivät salli uskonnottomien tilaisuutta kappeleissaan. Kun on kyseessä espoolainen vainaja, joka ei ole kuulunut kirkkoon, niin omaisen kannattaa kysyä lisätietoa asiaan Hautaustoimisto Kaarnan hautausneuvojalta.

Missä kirkkoon kuulumattoman vainajan tilaisuutta ei voida pitää?
Jäähyväistilaisuutta ei voida pitää seurakunnan hallinnoimissa kirkoissa pääkaupunkiseudulla. Lähikuntien seurakuntien linja hautausmaan kappeleiden käytöstä kannattaa tarkistaa oman seurakunnan hautatoimistosta tai Kaarnan hautaustoimistosta.

Krematoriosäätiön kappelit
Luontevin paikka jäähyväistilaisuuksille ovat yksityisen Krematoriosäätiön kappelit Helsingin Hietaniemessä. Kappelit ovat auki maanantaista lauantaihin. Kappelivuokrat ovat myös kohtuulliset. Jos tilaisuus pidetään Krematoriosäätiön kappelissa, niin heiltä saa urkurin soittamaan tilaisuuteen. Urkurin kanssa omainen voi keskustella jäähyväistilaisuuden musiikkivalinnoista. Koska kyseessä on jäähyväistilaisuus, niin musiikki on valittavissa vapaammin kuin perinteisissä luterilaisissa hautajaisissa. Musiikiksi voidaan valita virsiä kevyempiä kappaleita.  Alku- ja loppusoitto ja muut musiikkikappaleet saattotilaisuuteen voidaan valita vaikkapa vainajan lempimusiikista.

Jäähyväistilaisuus hautausmaan kappelissa tai yksityisessä kappelissa
Oli sitten kyse kirkollisesta siunaus- tai saattotilaisuudesta kappelissa, niin arkku on kuitenkin pakollinen ja valitaan vainajaa kunnioittaen.  Arkkuun tulee neljä lehväruuvia ristiruuvien sijaan. Uurnassa voi olla lehvä tai jokin muu kuvio. Ristin sijaan uurnassa on tavallisesti nuppi.

Jäähyväistilaisuuden ohjelma kappelissa
Tilaisuuden ohjelman ei tarvitse noudattaa mitään tiettyä kaavaa, mutta tavallisin järjestys ja usein luontevin on nykyään:

Alkusoitto
Kukkatervehdykset
Musiikkikappale; yksin-, yhteis- tai kuorolaulua
Saattopuhe
Musiikkikappale; yksin-, yhteis- tai kuorolaulua
Loppusoitto

Puheenpitäjä
Jäähyväistilaisuuteen voi tilata ulkopuolisen puheenpitäjän Hautaustoimisto Kaarnan hautausneuvojalta. Puheenpitäjä valmistelee puheen omaisen kanssa yhdessä. Tilatun puheenpitäjän sijaan esimerkiksi joku saattoväestä voi toimia seremoniamestarina ja ohjata tilaisuutta.

Käsiohjelma
Jos saattoväkeä tai ohjelmaa on enemmän, tilaisuuteen voidaan tehdä käsiohjelma, ja jakaa se ennen tilaisuutta. Käsiohjelmasta on saatavilla jäähyväistilaisuuden käsiohjelmamalli.  Käsiohjelman etusivulle voidaan laittaa vainajan kuva tai käyttää kuvituskuvaa.

Musiikki
Musiikilla voidaan tuoda lohtua ja musiikiksi voidaan valita muita kappeleita kuin virsiä.  Tilaisuuteen voidaan myös tilata ulkopuoliset soittajat tai laulajat. Kaarnan kautta on saatavilla mm. harpun, huilun- ja sellonsoittajia ja mies- ja naislaulajia.

Muistotilaisuus
Jäähyväistilaisuuden jälkeen voidaan pitää muistotilaisuus jossakin lähellä olevista pitopalvelua tarjoavista pitopalvelupaikoista. Pienehkölle saattoväelle riittää usein yksityisen ravintolan kabinetti. Muistotilaisuudessa muistellaan vainajaa ja lohdutetaan toisia surussa, mutta muistellaan myös vainajan elämää ja siinä olleita hyviä aikoja.

Vaihtoehtoinen tapa järjestää uskonnottoman hautajaiset -suoratuhkaus
Jäähyvöistilaisuuden sijaan voidaan pitää ainoastaan muistotilaisuus. Siinä tapauksessa arkku tuhkataan ensin suoratuhkauksessa ja uurnanlaskupäivänä tai muuna ajankohtana voidaan pitää muistotilaisuus saattoväelle. Muistotilaisuudessa voi olla puheita ja vapaampaa ohjelmaa. Muistotilaisuuden tarkoitus on muistella vainajaa, ilmaista kiitollisuutta yhteisestä ajasta hänen kanssaan ja lohduttaa toisia surussa.

Hautausmaat pääkaupunkiseudulla
Pääkaupunkiseudulla on useita hautausmaita.

Helsinki
Helsingin alueelta löytyy kuusi hautausmaata ja yksi uurnaholvi. Niitä hallinnoi keskitetysti Helsingin seurakuntayhtymä.

Helsingin luterilaisista hautausmaista vanhin edelleen käytössä oleva on Hietaniemen hautausmaa. Sen perustamisesta päätti kaupungin maistraatti vuonna 1828. Kaupunki luovutti seurakunnalle käyttöoikeuden alueeseen, mutta omistaa maan edelleen. Hautausmaa vihittiin käyttöön 22. lokakuuta 1829. Hietaniemen hautausmaalla on vanha ja uusi puoli.

Vantaa
Vantaalla on 12 kirkkoa ja kappelia, ja niitä hallitsee Vantaan seurakuntayhtymä. Ikäeroa rakennuksilla on yli 500 vuotta. Vanhin on peräisin 1450-luvulta ja nuorin vuodelta 2010.

Vantaalla Helsingin pitäjän kirkon hautausmaa sijaitsee Kehä III:n ja Tuusulan väylän risteyksessä kulttuurihistoriallisesti arvokkaalla Pitäjän kirkonkylän alueella, Vantaan Pyhän Laurin kirkon ympärillä. Kirkkoa lähimpänä ovat vanhemmat arkkuhauta-alueet. Keskiaikainen kirkkomaa on laajentunut ajan myötä uusilla arkku- ja uurnahauta-alueilla kaikkiaan 13 hehtaarin laajuuteen.

Espoo
Espoon viisi hautausmaata ovat siunauskappeleiden ja kirkkojen yhteydessä eri puolilla Espoota. Hautausmaita hallinnoi Espoon seurakuntayhtymä.

Espoossa kirkon hautausmaa on syntynyt ja laajentunut vähitellen Espoon keskiaikaisen kivikirkon ympärille. Hautausmaata on jo laajennettu viidesti ja hautausmaan kokonaispinta-ala on noin 11 hehtaaria.

Kirkon välittömässä läheisyydessä sijaitsee historiallinen hautausmaa-alue sekä toimituskappeli.

Hautaamiset
Seurakuntien hallitsemille hautausmaille voidaan haudata arkussa, uurnassa tai pelkkänä tuhkana tai tuhka voidaan sirotella muistolehtoalueille. Helsingissä ja Espoossa on merkitty vesistöalueet, mihin tuhka voidaan sirotella. Uurna voidaan upottaa tai tuhka voidaan sirotella mereen.

Uurna tai tuhkat voidaan sijoittaa myös kotipaikkakunnan kesämökkitontin maahan tai sirotella järveen tai jokeen. Niihin tarvitaan aina maan- tai vesistön haltijan lupa, joka toimitetaan hautaustoimistolle. Hautaustoimisto toimittaa sen edelleen siihen krematorioon, missä vainaja tuhkataan.

Siirry tästä katsomaan monipuolista palvelutarjontaamme Kaarnan etusivulle.

Alla olevasta linkistä pääset Hietaniemen krematoriosäätiön sivulle

Krematoriokappeli

Hietaniemen krematorion kappeli