Kirjoittaja Tuula Solmela

Kenelle hautaustestamentti sopii?

Hautaustestamentti soveltuu jokaiselle, joka haluaa vaikuttaa omien hautajaistensa järjestämiseen ja oman tahtonsa toteutumiseen.

Läheisten huoli myös kevenee, kun heidän ei tarvitse päättää rakkaansa puolesta, millaiset hautajaiset tämä olisi halunnut. Läheisiä ei myöskään näin rasiteta  käytännön tai taloudellisilla asioilla. Joskus voi olla myös niin, ettei lähipiiristä löydy sopivaa henkilöä huolehtimaan aikanaan tulevista hautausjärjestelyistä.

 Mikä on hautaustestamentti ja mitä se sisältää?

Hautaustestamentti on hautaustestamentin tekijän ja Hautaustestamentti Kaarna Oy:n välillä laadittu dokumentti, joka sisältää hautaustestamentin tekijän valintoja hautausjärjestelyistä. Dokumentti voi olla yksityiskohtainen tai väljä.

Juridisessa dokumentissa voidaan vastata muun muassa seuraaviin kysymyksiin: Mikä on hautaustestamentin tekijän uskontokunta tai vakaumus ja missä tilaisuus on tarkoitus pitää? Vaihtoehtoisia paikkoja ovat mm. kirkko, kappeli tai muu tilaisuuteen varattu juhlatila.

Dokumentti voi sisältää myös tiedot arkku-, uurna ja vaatevalinnoista. Arkuista voidaan valita esimerkiksi puuarkku tai verhoiltu pellava-arkku. Jos hautaustapana on uurnahautaus, niin silloin tekijä valitsee myös uurnan. Vaatteiksi voidaan valita toimiston pellavainen arkkupaita, puuvillapaita tai voidaan käyttää omia vaatteita.

Hautaustestamentissa voi olla muistotilaisuutta koskevia tietoja, kuten tuleeko mahdollisesti kyseeseen seurakunnan tila vai muu juhlapaikka vai eikö pidetä ollenkaan muistotilaisuutta.

Hautaustestamentti sisältää myös tiedon hautapaikasta eli, onko viimeinen lepopaikka seurakunnan hautausmaalla, muistolehdossa vai sirotellaanko tuhka vesistöön vai muualle.

 Missä hautaustestamentti laaditaan?

Soita tai lähetä sähköpostia meille, niin mietitään yhdessä mikä on paras paikka teille hautaustestamentin laadintaan.

Lopullista hautaustestamenttia laadittaessa paikalla on oltava samaan aikaan kutsuttuna kaksi todistajaa. Hautaustoimisto Kaarnasta voi tilata myös todistajapalvelua.

Ota yhteyttä

Ota yhteyttä Hautaustoimisto Kaarnaan lisätietoja varten: 0500 406 408.

Lue lisää: https://hautauspalvelukaarna.fi/tuotteet-ja-palvelut/hautaustestamentti/

Kun teet hautaustestamentin, viimeisestä matkasta tulee juuri sellainen kuin sinä haluat.

Kaarna Hautaustestamentti-palvelu