Hautausala digitalisoituu

Kaarnan tarina sai alkunsa siitä, kun tein vuonna 2015 puutarhaopintojeni lopputyötä. Aiheeni oli perustettava kukkakauppa, joka tarjoaa myös hautausalan palvelut. Olin työskennellyt it-alalla pitkään ja huomasin, että digitalisaatio on hautausalalla vielä lapsen kengissä. Todennäköisesti siksi, että aiemmin hautajaisiin kokoontui koko kylän väki ja hautajaiset käytiin totutusti varaamassa kylän hautaustoimistosta.

Nykyään ihmiset toivovat voivansa valita, milloin ja miten he hoitavat asioitaan. Digitalisaatio auttaa arjessa tuomalla tuotteet ja palvelut lähemmäksi ja helpommin saavutettaviksi.

Hautauspalvelu Kaarna on perustettu, jotta te voitte tehdä hautajaisia koskevat valinnat silloin, kun se teille parhaiten sopii. Kannukseni ja perehdytyksen alaan olen ansainnut perinteisessä hautaustoimistossa.

Jarmo Hakonen vastaa asiakaspalvelun lisäksi taloushallinnosta. Kaarnan hallitukseen kuuluu myös markkinointivastaava Miikka Salonen ja Heini Aavaranta.

Toimintatapamme

Meille on tärkeää, että vainaja saa kauniin ja arvokkaan viimeisen matkan. Haluamme tehdä omaisille sen järjestämisen mahdollisimman helpoksi. Palvelemme teitä empaattisesti, luottamuksellisesti ja eettisiä arvoja kunnioittaen.

Yhteistyökumppanimme ovat jo kauan alalla toimineita hyvämaineisia suomalaisia yrityksiä. Yhdessä järjestämme kauniit hautajaiset teidän toivomallanne tavalla.

Palvelemme eri uskontokuntiin kuuluvia sekä uskonnottomia. Voimme järjestää myös uskonnottoman saattotilaisuuden ohjelman vainajan ja omaisten toiveiden mukaan.

Päätoiminta-alueemme on pääkaupunkiseutu, mutta palvelemme myös sen ulkopuolella, mm. Kirkkonummi, Siuntio, Vihti, Lohja, Tuusula ja Järvenpää.

Hautausedustajapalvelu
Hautausedustajapalvelun voitte varata tilauksen yhteydessä 90 €/h. Palvelun hintaan sisältyvät sekä ajoaika että edestakaiset matkat pääkaupunkiseudulla.  Hautausedustajamme on paikalla ennen hautajaisten alkua ja tarkistaa, että kaikki tilatut kukat ovat tulleet ja käytännön asiat ovat kunnossa ennen hautajaisten alkua. Jos olette tilanneet käsiohjelman, niin tuomme ne samalla.

 Saatte meiltä henkilökohtaista palvelua ma – pe klo 8 – 20 ja la klo 10 – 16, puhelin 0500 406 408, Tuula Solmela.

Teitä palvelevat

Tuula Solmela

Hautausneuvoja, asiakaspalvelu

0500 406 408
asiakaspalvelu@hautauspalvelukaarna.fi

Jarmo Hakonen

Hautausneuvoja, taloushallinto

0500 406 408
asiakaspalvelu@hautauspalvelukaarna.fi

Yksi puhelinsoitto riittää – me hoidamme loput.