Muistotilaisuus
Kirjoittaja Tuula Solmela Muistotilaisuus Siunaus- tai jäähyväistilaisuuden jälkeen järjestetään tavallisesti muistotilaisuus, joka on vainajan viimeinen juhla. Tilaisuuteen ei ole valmista kaavaa tai ohjelmaa, vaan sen voi suunnitella ja toteuttaa vainajan eletyn elämän näköiseksi. Muistotilaisuudessa pidetään usein puheita, esitetään musiikkia, nostetaan maljoja ja kahvitellaan. Miten muistotilaisuuteen kutsutaan? Kutsun muistotilaisuuteen esittävät [...]
Arkun kantaminen
Kirjoittaja Tuula Solmela Vaikka arkkuhautajaiset ovat vähentyneet pääkaupunkiseudulla, tarvitaan arkunkantajia edelleen. Jos saattojoukko on suurehko, on hyvin todennäköistä, että arkunkantajiksi saadaan omaisia ja ystäviä. Kuka sopii kantamaan arkkua? Maahautauksissa, joissa vainaja kannetaan arkussa saatto- tai siunaustilaisuudessa hautausmaalle haudattavaksi, tarvitaan arkunkantajia. Kantajia on yleensä kuusi. Nykyään myös naiset voivat toimia [...]
Ortodoksiset hautajaiset
Kirjoittaja Tuula Solmela Ortodoksiset hautajaiset Läheisesi kuollessa ole yhteydessä seurakunnan päivystävään pappiin mahdollisimman pian muistopalveluksen ja hautaustoimituksen sopimista varten. Hautaustoimisto voi myös osaltaan auttaa, että saadaan järjestettyä kappelivaraus ja sovitaan papista. Hautajaisten ajankohta Vainajan hautausta ei tulisi viivyttää tarpeettomasti. Hautaustoimituksia toimitetaan kaikkina viikonpäivinä, sunnuntaita lukuun ottamatta. Ennen vainajan siunaamista [...]
Evankelis-luterilaiset hautajaiset
Kirjoittaja Tuula Solmela Evankelis-luterilaiset hautajaiset Hautaustavasta riippumatta vainaja tarvitsee aina arkun. Siunaustilaisuuden kulku on arkku- ja uurnahautauksessa samanlainen. Kulku on yleensä seuraavanlainen: alkusoitto, kukkatervehdykset, virsi, siunaus, virsi ja loppusoitto. Hautaan siunaaminen voidaan toimittaa kirkossa, siunauskappelissa tai sairaalan kappelissa. Siunauksen toimittaminen on mahdollista myös haudalla. Pappi toimittaa hautaan siunaamisen. Ennen [...]
Arkku- vai uurnahautaus
Kirjoittaja Tuula Solmela Arkku- vai uurnahautaus Suomessa hautaustoimilaki määrittää arkku- ja uurnahautausta. Hautaustoimilaki tuntee vain kaksi tapaa haudata: arkkuhautaus ja uurnahautaus eli vainajan tuhkaaminen. Hautajaisjärjestelyjen yhteydessä päätetään hautaustapa. Hautaustavan valinnassa kunnioitetaan vainajan viimeistä tahtoa. Jos vainaja ei ole ilmaissut hautatahtoa eläessään, omaiset voivat päättää hautaustavan. Molemmissa hautaustavoissa siunaustilaisuus on [...]
Viimeinen matka takaisin kotiseudulle
Julkaistu 15.12.2019 | Kirjoittaja Tuula Solmela Sakari Pekkala, 91 v. viimeinen pitkä matka takaisin kotiseudulle Ilomantsiin alkoi Nummelassa sijaitsevasta Adventtikirkosta. Sakaria oli saattamassa puoliso Hellä Pekkala 89 v ja runsas muu saattojoukko. Pariskunta ehti olla naimisissa yli 70 vuotta. Siunaustilaisuus pidettiin 11.12 Adventtikirkossa. Matka takaisin kotiseudulle alkoi varhain seuraavana [...]







